Olenko onnellinen? Kysymys, jonka jokainen on varmasti joskus itselleen esittänyt. Muille ihmisille vakuutellaan, että elämä on yhtä onnea ja kaikki on loistavasti, mutta pintaa syvemmälle ei päästetä ketään ulkopuolista. Totuus on, että lähes jokainen on joskus onneton. Oli syy sitten lähikaupan sulkeminen, läheisen kuolema tai pieleen mennyt ihmissuhde, tuntuu siltä, ettei mikään voisi enää mennä huonommin.

Surulliset asiat muuttavat elämän onnettomaksi, mutta mitä onni sitten on? Onko se sitä, että on löytänyt sen oikean ja on joku kenen viereen käpertyä iltaisin tai se, että omistaa maailman ihanimmat ystävät, joiden seurassa vietettyä aikaa ei voita mikään? Vai kenties se, ettei koko päivänä sattunut yhtään onnettomuutta?

Eri ihmisille onni merkitsee erilaisia asioita. Itselleni se on laaja käsite ja mielestäni ihminen voi olla samaan aikaan sekä onneton ,että onnellinen. Itse vietin aivan ihanan päivän parhaan ystäväni seurassa. Kävimme elokuvissa, juttelimme ja nauroimme enemmän kuin pitkään aikaan. Puhuimme asioista, joista emme ole ikinä keskustelleet ja se sai minut onnelliseksi. Niin yksinkertainen asia kuin puhuminen. Ymmärsin mitä ystäväni merkitsee minulle ja näin elämäni uudessa valossa. Samaan aikaan kuitenkin mietin, kuinka tylsää elämäni on. Asun pienellä mitättömällä paikkakunnalla ja joka päivä kuluu samalla mallilla. Ympärilläni elävät ihmiset löytävät elämänkumppaneita ja itse en löydä ketään. Se tekee onnettomaksi. 

Me ihmiset tiedämme ettemme saisi valittaa. Mutta oli meillä sitten kuinka ihania ystäviä tahansa ja välittävä suku niin aina me haluaisimme jotain uutta, jotain mikä teksisi meidät vielä onnellisemmiksi. Sellaisia me ihmiset olemme.

Entä jos onnea lähtee etsimään. Mistä tiedämme, ettei se maailmanpyörässä hymyillyt poika ollut etsimämme elämänkumppani? Tai se viimekesäinen nettituttu, jolle sanoimme näkemiin, kun hän vähän alkoi ottaa päähän. Mistä ylipäätään tietää, mikä tekee meidät onnellisiksi? Uskallammeko ottaa riskin ja tarttua tilaisuuteen vai hylkäämmekö elämämme suurimman haaveen vain siksi, että se voi muuttua vielä epäonneksi. Loppupeleissä se on meistä itsestämme kiinni elämmekö elämämme onnellisina vai murehdimmeko kaksi vuotta sitten kuollutta koiraa. Oma on elämämme ja vain me voimme päättää, miten sen elämme,